Lähdin lokakuun 21. päivä, sunnuntaina kohti Vantaata. Mulla oli mukana vissii viis laukullista tavaraa, koska aioin asua sielä neljä viikkoa. Päätin jo vuos sitten, et jonkun työharjottelun haluun suorittaa pk-seudulla, koska mulla on sielä monta yöpaikkaa ja mahdollisuudet hyviin asumisolosuhteisiin. Valitsin baariharjottelun sinne suoritettavaks.
Ku mä lähdin kotoa, oli jotenki vähä haikee fiilis, mut silti odotin innolla Vantaalle pääsyä. Jännitin aivan suunnattomasti sitä seuraavaa tiistaita, jolloin menisin ekaa kertaa sinne työpaikalle. Tiistaina jännitys oli niin korvissa, et olin tosi vaisu enkä oikee osannu sanoo mihinkää mitää, vaikka tapasin mun lähes kaikki työkaverit. Oon muutenki tosi ujo uusia ihmisiä kohtaan ensin.
Ajattelin, että musta tulee vaa hirvee este sielä baaritiskin takana, ja loppuenlopuks joudun vaa blokkariks, koska musta ei oo muuta hyötyä. No, onneks niin ei ollu, vaan ne työkaverit halus mun oppivan sitä oikeeta työtä. Niinpä mä jo tiistaiyönä palvelin ensimmäisiä asiakkaita. Sen viikon aikana mulla oli aikaa oppia suosituimmat drinkit ja niiden valmistustavat, jotta pärjäisin edes jotenkin kiireisenä viikonloppuna.
Mulla oli superhyvät ja opettavaiset työkaverit ja olin innostunut oppimaan, ni vedin viikonloppuna jo melko hyvin sitä työtä. Olin itestäni ylpee, ettei kukaan mua kertaakaa passittanu pois tieltään. Sain kuulla myöhemmin työkavereiltaki, että olin jo ekana viikonloppuna parempi baarimikko, ku jotkut ekstraajat jotka on tehny aiemminki baarissa töitä ja menee sit sinne ekstraamaan. Olin iha järkyttyny, et opinko mä oikeesti niin hyvin!
Niin jatku sit seuraavakin viikko, ja rupesin jo pikkuhiljaa pääsemään työporukkaan mukaan ja tutustumaan työkavereihin. Osasin jo itsenäisesti palvella asiakkaita, enkä tarvinu enää koko aikaa toista työntekijää kädestä pitämää kiinni. Se oli jo siisti fiilis!
Toisen viikon aikana tuli kerran fiilis, et olisinpa kotona. Tuli vähän ahdistava olo ja olin tosi surullinen. Onneks mua jaksettii kannustaa jatkamaan ni sain piristystä hetkeks.
Kolmantena viikkona työ oikeesti jo tuntu siltä, et teen työtä jota osaan. Odotin töihin pääsyä, tykkäsin kaikista työkavereistani ja heitin niitten kanssa jo rennosti hyvää tai ei-niin-hyvää läppää! Neljäntenä, eli viimesenä viikkona oli jo tosi haikeeta, mut laitettiin opastamaan tulevaa vuoropäällikköä, miten baarissa toimitaan koska osasin kuulemma kaiken. Töissä oli aina kivaa enkä olis millään halunnu lähteä pois.
Tutustuin harjottelun aikana tosi moneen ihmiseen, ja sain jopa hyviä kavereita (ystäviks en uskalla kutsua), joita aion mennä moikkaamaan aina kun eksyn pk-seudulle päin! Ajattelin, että ehkä se työn mukavuus johtu vaa niistä kivoista työkavereista, mut tänään, kun työskentelin taas keittiössä, tajusin, että kyllä se itse baarityö oli myös se juttu! Haluisin nyt ja heti lähtee takas sinne töihin. En oo koskaa tehny noin mukavaa työtä. Onhan baarityössä huonotkin puolet, mut kyllä ne hyvät vie voiton.
Kotiin tulin toissapäivänä, eli sunnuntaina. Ajattelin et se on vaan haikeeta, mut en ymmärrä mistä se tuli, ku näin näitä maalaismaisemia ja tiesin lähestyväni kotia, mua rupes ahdistaa ihan hirveesti. Kotiin ku pääsin, mun silmiin näky vaa kaikki negatiiviset asiat ja oisin voinu vetää kunnon itkupotkuraivarit siihen paikkaan. Nyt on olo hellittäny onneks, ja oon hengissä. Viikonloppuna mennää jo takas käymää porukoitten kanssa Vantaalle, joten pääsen jo heti silloin moikkaamaan mun ihania uusia kavereita taas !
Onnittelen teitä, jotka jakso lukee tän loppuun asti. Mun lähimmät ystävät + perhe ja sukulaiset on jo varmasti kyllästyny korviaa myöten tähä mun selitykseen, kuinka tykkäsin siitä työstä ja kuinka haluun sinne takas. Halusin sen kuitenki melko yksityiskohtasesti tarinoida tänneki, et voin myös ite muistella joskus tätä jutskaa :)
